Kotkan kalamarkkinat järjestetään kahdesti vuodessa, toukokuussa ja lokakuussa. Markkinat järjestetään yhteistyössä Kymen Sanomien, Kotkan kaupungin ja Kotka Maretariumin kanssa. Markkinapaikkana on Sapokan ranta Kotkansaaren etelälaidalla Maretariumin ja Tulikukon luona. Kotkan kalamarkkinat on yksi kaupungin suurimmista yleisötapahtumista. Kävijöitä on kahden päivän aikana ollut noin 10.000.
Vuonna 2010 markkinat ovat 22.-23.5. ja 16.-17.10. Jos haluat myyntipaikkaa markkinoille, ota yhteyttä kalastusmestari Risto Soljentoon, puh. 050-578 08 30, email: risto.soljento at kymp.net.
Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto järjesti myös Haminan suomalais-virolaisten sepramarkkinoiden kalaosuuden kesäkuussa 2006. Olemme käytettävissä muuallakin kalamarkkinatapahtumien järjestämisessä.
Kevään kalamarkkinoiden erikoisuutena oli kalamaraton, 24 tunnin kalastuskilpailu, jossa tavoitteena oli saada vuorokauden aikana mahdollisimman monta kalalajia Kotkan alueelta. Kalamaratonin tulokset löydät Suomen kalastusmatkailun edistämisseuran kotisivuilta.
Kotkan kalamarkkinat 16.-17.2010
Kotkan kalamarkkinat järjestetään Kotkan keskustan etelälaidalla Sapokan rannassa ensi viikonloppuna 16.-17. lokakuuta. Myyntiaika on lauantaina ja sunnuntaina kello 10-16. Kalamarkkinat avaa lauantaina kello 12.00 Kymen Sanomien uusi päätoimittaja, Hailin Ystäväin Seuran puheenjohtaja Jenni Järvelä.
Heti avauksen jälkeen kalamarkkinoiden ohjelmassa on Lasten kulttuurikeskuksen järjestämä Lohi ui ohi -konsertti lauantaina kello 12.30 ja 13.30. Konsertissa musisoivat Marjatta Meritähti ja Kosti "Komo" Kotiranta. Muutoin markkinoiden musikanttina toimii Hailii happamii -levytyksestään tunnettu Kari Hillo.
Tämän syksyn kalamarkkinoiden teemakalana on siika, jonka ympärille keskittyvät myös kalankäsittelyesitykset. Veistä heiluttelee kotkalainen Esa Korkeamäki, joka leipätyökseen vetää Kalistus-hanketta Cursor Oy:ssä. Esityksiä on lauantaina kello 10.30, 12.15 ja 14.30 ja sunnuntaina kello 10.30 ja 12.30. Kymen tötteröpäiset keittiömestarit loihtivat kalankäsittelyesitysten kaloista maistiaisia.
Kotka Maretarium on avoinna markkinapäivinä kello 10?17 ja markkinoiden aikana sisään pääsee kaksi yhden hinnalla näyttämällä Kymen Sanomien, Etelä-Saimaan tai Kouvolan Sanomien etukorttia. Maretariumista löytyvät useimmat Suomen kalalajit.
Samaan aikaan Kotkan kalamarkkinoiden kanssa on Kotkan rakennusmessut Ruonalan urheiluhallissa. Karhulan, Ruonalan ja Sapokan välille on järjestetty euron hintainen bussikuljetus lauantaina ja sunnuntaina.
Kotkan kalamarkkina-alueena on Maretariumin ja Sapokanlahden välinen alue Kotkansaaren etelälaidalla. Kotkan kalamarkkinoilla on tarjolla kalaa ja kalajalosteita, kalaruokia, kalastusvälineitä, veitsiä ja muuta kalaan ja kalastukseen liittyvää tavaraa. Markkina-alueelle on luonnollisesti vapaa pääsy - mutta ethän tuo koiraa mukanasi!
Kalamarkkinoiden järjestelyistä päävastuun kantaa Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto. Hankkeessa ovat mukana myös Kotka Maretarium, Kymen Sanomat, Kotkan kaupunki, Kotkan Kauppatie, Kymen Keittiömestarit, Tulikukko ja Meri Cafe Kristina. Sapokan alueella liikkuvien on hyvä huomioida, että Sapokankatu on markkinoiden aikana suljettu liikenteeltä Tulikukon mutkan ja Ruotsinsalmenkadun väliseltä alueelta.
Bussilla Kotkan kalamarkkinoille
Kotkan kalamarkkinat ovat Sapokan rannassa nyt viikonloppuna 16.-17. lokakuuta 2010. Kotkan kalamarkkinoille ja Kotkan rakennusmessuille on mahdollista mennä nyt edullisesti linja-autolla. Etelä-Suomen Linjaliikenteen bussi lähtee sekä lauantaina että sunnuntaina kello 10?15 tasatunnein Karhulasta. Kello 13:n vuoroa ei kuitenkaan ajeta. Ruonalasta Sapokkaan auto lähtee aina vartin yli ja Sapokasta takaisin päin puolelta ja Ruonalasta Karhulaan varttia vaille. Sapokassa päätepysäkki on Maretariumin pohjoispuolella. Bussiin astuminen maksaa euron. Alla on bussin aikataulu ja reitti. Kyytiin voi nousta kaikilta pysäkeiltä matkan varrelta. Alle 15-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi.
Karhula Ruonala Sapokka
10:00 ------- > 10:15 ------- > 10:30
11:00 ------- > 11:15 ------- > 11:30
12:00 < ------- 11:45 < ------- 11:30
12:00 ------- > 12:15 ------- > 12:30 tauko 12:30-13:30
14:00 < ------- 13:45 < ------- 13:30
14:00 ------- > 14:15 ------- > 14:30
15:00 < ------- 14:45 < ------- 14:30
15:00 ------- > 15:15 ------- > 15:30
16:30 < ------- 16:15 < ------- 16:00
Markkinabussin reitti:
Karhulan linja-autoasema - Vesitorninkatu - Kyminlinnantie - Sutelantie - Mussalontie - Ruonalan palloiluhalli - Mussalontie - Merituulentie Sapokka - Ruotsinsalmenkatu - Keskuskatu- Ruukinkatu - Kirkkokatu- Hyväntuulentie - Merituulentie - Mussalontie - Ruonalan palloiluhalli - Mussalontie- - Sutelantie - Kyminlinnantie - Vesitorninkatu - Karhulan linja-autoasema
|